Scroll Top

World Sauna Forum – Huliswoodille kiitos pitkästä jäsenyydestä

Kelopinta

Kesäkuun alussa Huliswood osallistui Sauna from Finlandin järjestämään ammattilaisille tarkoitettuun saunatapahtumaan, World Sauna Forumiin, Tampereella Lapland Hotels Arenassa. Aiempina vuosina Huliswood on päässyt saunottamaan vieraita kelosaunassa, mutta tällä kertaa suunnattiin Tampereen kattojen ylle nauttimaan saunaelämyksistä sekä kuulemaan saunomisen uusista tuulista sekä vanhoista viisauksista.

Tapahtuma oli jälleen täynnä kohtaamisia uusien ja vanhojen ystävien kanssa, kun tapahtuma keräsi noin 300 saunamaailman osaajaa 16 eri maasta. Verkostoitumisen ja uusien ideoiden lisäksi tapahtumassa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja muun muassa saunan terveysvaikutuksista, saunatrendeistä maailmalla sekä suomalaisen saunan kansainvälisistä markkinoista.

Tällä kertaa World Sauna Forum oli Huliswoodille myös toisella tapaa merkityksellinen. Sauna from Finland r.y. muisti pitkäaikaisia jäseniään ja myös toimitusjohtaja Olli “Huli” Möttönen kävi pokkaamassa pienen muistolahjan. Huliswood oli kymmenisen vuotta sitten yksi Sauna from Finlandin ensimmäisiä jäsenistä. Nykyään järjestö on kasvanut yli 200 yrityksen verkostoksi ja tunnustetuksi kansaiväliseksi saunavaikuttajaksi.

Lue lisää World Sauna Forumin kuulumisista Sauna from Finlandin sivuilta

Huliswoodin ministändi World Sauna Forumissa
Huliswoodia muistettiin World Sauna Forumissa